In memoriam

Även om människan dör lever minnet. Even if You die, Your memory will live. Vaikka ihminen kuolee, niin muisto säilyy.

Även om människan dör lever minnet. Even if You die, Your memory will live. Vaikka ihminen kuolee, niin muisto säilyy.

Mina föräldrar och barnbarnen Emma och Anton. My parents and their grandchildren Emma and Anton. Vanhempani ja heidän lapsenlapsensa Emma ja Anton.

Mina föräldrar och barnbarnen Emma och Anton. My parents and their grandchildren Emma and Anton. Vanhempani ja heidän lapsenlapsensa Emma ja Anton.

In Memoriam

Jag satt och jobbade som vanligt när telefonen ringde den 21 april. Det var mamma som sade att pappa hade trillat i havet, återupplivats vid stranden och körts i ambulans till sjukhuset. Jag kunde inte avbryta då jag hade en telefonintervju inbokad och bad henne ringa till min lillebror istället. Jag kunde inte koncentrera mig på jobbet, minns knappt vem jag ens intervjuade och efteråt kastade jag mig in i en taxi och åkte till sjukhuset. Min pappa fördes vidare till intensiven, men hans liv gick inte att rädda. Han återfick aldrig medvetandet och dog åtta dagar senare.

Hela den här tiden försvann i en enda dimma, jag minns liksom ingenting. Jag vet att jag var på sjukhuset alla dagar, men jag minns inga detaljer. Dessutom fick jag en konstig, tryckande ring runt bröstkorgen som gjorde att jag knappt kunde andas. Det gick sedan sakta men säkert över efter begravningen som hölls den 28 maj. Det att man varit tvungen att sköta allt det där praktiska (bo med mamma, laga mat åt henne, sortera allt, tömma ett stort jättehus, flytta henne till ett bra servicehus) har väl hjälpt till på vägen men helt återställd är jag nog inte. Vad gör man när halva ens fanclub är borta, hur går man vidare ?

Hur var min pappa som person ? Han var ju naturligtvis världens snällaste, smartaste och roligaste pappa. Han kunde allt: bygga, fiska, plocka bär och svamp, jaga, berätta roliga skämt och mycket annat. På grund av hans intressen hade vi bland annat fyra stycken proppfulla frysar att ta tag i, inga halvfabrikater där inte. Han hann inte vara matintresserad under de åren som han jobbade, men när han pensionerades så såg han till att lära sig och mamma lärde honom allt hon kunde. Så småningom tog han över helt och trollade ofta fram trerätters middagar åt släkt och vänner. Dessutom hade han en liten plättfabrik hemma, man kunde skicka ett sms som beställning. Idag skulle han ha fyllt 74 år men det blev inte så. Saknaden är enorm. Vi har köpt födelsedagsrosor åt mamma istället och ska gå och hälsa på henne senare ikväll.

Just nu är jag även extra tacksam för att vi flyttade tillbaks till Finland på sommaren 2008. Vi valde att lämna Sverige då den finska skolan är mycket bättre men som bonus så fick mina barn umgås med sina morföräldrar både mycket och ofta. De fick åtta fina år tillsammans och förhoppningsvis många till med mormor. Bloggen har inte prioriterats, inte jobben heller, men nu är det dags för hösten – sommaren bara försvann – och man måste prioritera om. Det är en hobby för oss att blogga, men en rolig sådan och vi ska försöka se till att vi kommer igång med nya inlägg inom en snar framtid !

In Memoriam

I sat and worked as usual when the phone rang on 21st April. It was my mother who told me that my father had fallen into the sea, revived on the beach and then driven by ambulance to the hospital. I could not interrupt as I had a phone interview booked and I asked her to call my kid brother instead. I could not concentrate at work, I can hardly even remember who I interviewed and afterwards I took a taxi to the hospital. My dad was passed on to intensive care, but his life could not be saved. He never regained consciousness and died eight days later.

All this time sort of vanished into fog, I remember barely anything. I know I was in the hospital every day, but I remember no details. Also, I got a strange, oppressive ring around my chest that made it difficult to breathe. It then disappeared slowly after the funeral, which was held May 28th. That fact that we have had to take care of all that practical stuff (stay with mom, cook for her, sort everything out, empty a large house, move her to a nice old people´s house) has helped along the way but I am still not fully recovered. What does one do when half of the fan club suddenly is gone, how do you move on?

How was my father as a person? He was, of course, the kindest, smartest and funniest dad. He knew everything about building, fishing, picking berries and mushrooms, hunting, told everyone funny jokes and much more. Because of his interests we had, among other things, four fully filled freezers to take care of, no readymade products to be found. He was not interested in cooking over the years that he worked, but when he retired, he was eager to learn and mother my taught him all she could. Eventually, he took over completely, and often offered up to three-course dinners for family and friends. He also had a small piece of pancake factory at home, one could just send an SMS to order. Today he would have turned 74 years if he were still with us. The loss is so huge. We bought the birthday roses to my mother instead and will go and see her later tonight.

Right now I’m even really grateful that we moved back to Finland in the summer of 2008. We chose to leave Sweden as the Finnish school is much better but as a bonus, my children got to spend more time with their grandparents. They had eight wonderful years together and hopefully many more to come with their grandmother. The blog has not been a priority, not jobs either, but now it’s time for the autumn – the summer just disappeared – and one has to prioritize. The blog is a hobby for us, but a fun one, and we’ll try to make sure we will get started with the new posts in the near future!

In Memoriam

Istuin ja tein töitä kuten tavallista kun puhelin soi 21. huhtikuuta. Puhelimess oli äitini, joka kertoi, että isäni oli pudonnut mereen, elvytetty rannalla ja ajettu ambulanssilla sairaalaan. En voinut lähteä mihinkään, koska minulla oli puhelinhaastatteu varattuna ja pyysinkin häntä soittamaan pikkuveljelleni. En voinut keskittyä töihin, tuskin edes muistan ketä haastattelin ja jälkeenpäin heittäydyin taksiin ja ajoin sairaalaan. Isäni sirrettiin teho-osastolle, mutta hänen henkeään ei enää voitu pelastaa. Hän ei tullut koskaan tajuihinsa ja kuoli kahdeksan päivää onnettomuuden jälkeen.

Koko tämä aika katosi sumuun, en muista juuri mitään. Tiedän, että kävin sairaalassa joka päivä, mutta en muista mitään yksityiskohtia. Lisäksi sain oudon, ahdistavan renkaan palleani ympärille, joka vaikeutti hengittämistä. Se hellitti hitaasti, mutta varmasti vasta 28. toukokuuta pidettyjen hautajaisten jälkeen. Se, että meidän piti huolehtia kaikista käytännön asioista (asua äidin luona, tehdä hänelle ruokaa, lajitella tavaroita, tyhjentää koko suuri talo ja siirtää hänet hyvään palvelutaloon) on auttanut matkan varrella, en ole edelleenkään täysin toipunut. Mitä ihminen tekee kun puolet hänen henkilökohtaisesta ihailijakerhostaan on poissa, miten mennään eteenpäin?

Minkälainen isäni oli ihmisenä ? Hän oli tietysti maailman kiltein, älykkäin ja hauskin isä. Hän tiesi kaiken rakentamisesta, kalastuksesta, marjastuksesta, sienestyksestä, metsästyksestä ja kertoi hauskoja vitsejä. Hänen harrastustensa takia meillä olikin selvitettävänä neljä piripintaan täynnä olevaa pakastinta. Niissä missään ei ollut eineksiä. Työuransa aikana hän ei ollut kovin kiinnostunut ruoanlaitosta, mutta jäätyään eläkkeelle äitini opetti hänelle kaiken, minkä itse osasi. Loppujen lopuksi isä otti koko kokkausvastuun ja loihti usein kolmen ruokalajin illallisia perheelle ja ystäville. Hän piti myös pientä lättytehdasta kotonaan, riitti kun sinne lähetti tekstiviestin ja tilasi niitä niin ne olivat hetken päästä pöydässä. Tänään hän olisi täyttänyt 74 vuotta, mutta hän ei ole enää täällä. Menetys on valtava. Ostimme syntymäpäiväruusut äidilleni ja menemme katsomaan häntä myöhemmin illalla.

Olen kiitollinen siitä, että muutimme takaisin Suomeen kesällä 2008. Päätimme lähteä Ruotsista siksi, että suomalainen koulu on paljon parempi, mutta bonuksena lapseni saivat viettävät aikaa isovanhempiensa kanssa sekä enemmän, että useammin. He saivat kahdeksan ihanaa vuotta yhdessä ja toivottavasti vielä monta isoäidin kanssa. Blogi ei ole ollut etusijalla, eivätkä oikein työtkään, mutta nyt on syksyn aika – kesä vain hävisi – ja täytyy priorisoida. Blogi on meille harrastus, mutta hauska sellainen. Yritämme päivittää uusia postauksia piakkoin.

Annonser

2 thoughts on “In memoriam

  1. Hej Ulla!
    Din blogg är som ett litet stycke ”hem” för mig, som bor utomlands (o är mat intresserad…). Tack för alla fina inslag o ditt mysiga sätt att relatera vardagliga händelser! Nu hade jag inte varit o läst hos dej på länge…. Hittade detta inslag ”in memoriam” om din pappas, barnens morfars bortgång. Mina alldra varmaste kramar till dig o din familj. Leve pappas minne hos er ❤

    Kram, Kisu

    Gilla

Kommentera

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s